Friidun jälki nro 12. 60 metriä pitkä, pinaattiletun palasia oli tarkoitus laittaa joka askeleelle. Kuten laitoinkin. Ihmettelin tosin muutaman askeleen kohdalla jälkeä tallatessani, miten askeleella oli heti sen astuttuani ruokaa, vaikka en mielestäni ollut vielä askeleelle namia laittanut. Ehkä olin kuitenkin tehnyt niin ajatuksissani, ajattelin. Kunnes yhden askeleen kohdalla huomasin, että  letun pala tipahti kengänpohjasta, kun nostin jalkaa jäljeltä. Katsoin kengänpohjaa, ja se oli täynnä vaaleanvihreää mömmöä, eli muusaantunutta pinaattilettua. Olin ainakin joidenkin askelten kohdalla laskenut jalan varovasti takaisin tallatulle askeleelle namin laittamisen  jälkeen. Askel taisi olla kuitenkin sen verran raskas, että pinaattiletut tarttui kengänpohjaan. Arvioin  kuitenkin mömmön määrän perusteella, että suurimmassa osassa askeleita on kuitenkin ruoka tallella, joten annoin Friidun jäljestää jäljen. Olihan ainakin jälkiin tullut ruuan hajua kengänpohjasta, vaikka kaikissa askeleissa ei ollut namia.

Friidu lähti jälleen innolla jäljelle. Ei edes selkämme takana ohi huristeleva traktori häirinnyt jäljen aloittamista. Yhden askeleen yli meinasi mennä, mutta muuten tarkasti kaikki askeleet ja söi ruokaa niistä askeleista, missä sitä oli. Nyt selvisi sekin, miksi Friidu joka jäljellä on osan askeleista mennyt vauhdikkaammin. Koska niissä ei ole ollut mitään syötävää:) Sama ruuan kerääntyminen kengänpohjaan on ilmeisesti tapahtunut aiemminkin. Ei ole tullut mieleenikään, että  näinkin voi käydä. Nytkin meni pari lyhyttä pätkää vauhdikkaasti, mutta kuitenkin askeleet tarkistaen. Näin sitä kuvittelee suunnittelevansa treenit huolella, ja ei edes itse tiedä, mitä tupeksii. Pari kertaa Friidu nosti pään ylös, mutta jatkoi välittömästi jäljestämistä itsenäisesti.

Että sellainen opettavainen treeni oli se. Tottisrintamalla ollaan otettu pieniä pätkiä namilla seurauttamista. Maahanmenoa namikädellä avustettuna ilman mitään käskysanoja. Maassaoloaikaa olen vähitellen lisännyt ennen kuin annan palkan. Kontaktia tietysti on treenattu ruokakipolla ja muutenkin oikein perusasennossa istuen. Istu-käskyä olen alkanut "esittelemään". Kontaktitreeneissä ja istumisessa olen käyttänyt klikkeriä. Istu-käsky ei ole vielä selkäytimessä Friidulla, tai edes lähelläkään. Istu-käskyn olen antanut silloin, kun Friidu on just istuutumaisillaan. Kun pylly osuu maahan, naksautus ja palkka.

Tänään oli vapaapäivä, ja vielä kaunis sellainen, joten jälkeä piti päästä tekemään. Ensin tein läheiselle pellolle Friidulle 40 m pitkän jäljen. Periaatteessa tein sen myötätuuleen, mutta sen verran tuuli pyöri, että jäljestäessä tuuli kävi milloin mistäkin suunnasta. Tämän päiväinen jälki oli Friidun 11. Ennen ensimmäistä jälkeä tein 18 makkararuuutua. En ole mikään tilastofriikki, mutta ihan mielenkiinnosta olen pitänyt kirjaa jälkitreeneistä. Friidun jälki on nyt siinä vaiheessa, että kovasti se Friidua kiinnostaa ja keskittyminen on oikein hyvä. Joskus voi nostaa päänsä ylös hetkeksi, mutta jatkaa oma-aloitteisesti saman tien jäljestämistä ilman eri käskyjä. Askeleet tarkistaa hyvin, ihan kaikkia makupaloja ei syö. Tänään yhden askeleen kohdalla piti jarruttaa, muuten ei jäljestämiseen tarvinnut puuttua. Tänään tosin ensimmäistä kertaa sitten aivan ensimmäisten jälkien teki pienen koukkauksen jäljen sivuun. Ehkä tuuli painoi hajua sivuun juuri siinä kohtaa.

Sitten vein Friidun kotiin päivälevolle ja lähdin Allin ja Viivin kanssa metsään. Treenikaveri halusi ottaa omille koirilleen esineruutua, ja Alli sai käydä ensin sotkemassa ruutua ennen poikien treeniä. Ruudussa oli kolme esinettä. Alli oli sen verran verkkaisella tuulella, että kun oli kaksi lähintä esinettä tuonut, niin se sai olla siinä. Lopuksi tein Allille ja Viiville lyhyet jäljet. Allille runsas puoli km, Viiville ehkä kolmesataa metriä. Ajoin jäljet melkein saman tien. Viivi kävelikin oman jälkensä varsin korkealla nenällä, ja kun ei nenää pistä maahan, niin kaksi keppiä viidestä jäi. Alli jätti ensimmäisen kepin, joka olikin aivan jäljen alussa. Liian alussa ilmeisesti. Loput kepit nosti ja jäljesti ihan mukavalla innolla. Yksi piikkikin jäljellä oli, ja olin tehnyt sen aika risukkoiseen paikkaan. Allihan ei piikkejä eikä kulmia kovinkaan täsmällisesti ja suoraviivaisesti jäljestä. Niinpä piikissä Alli saikin kieputettua hetkessä liinan varsinaiseen solmuun ennen kuin matka pääsi jatkumaan.

Sunnuntaina käytiin tokokokeissa Inkoossa. Osallistuttiin tapahtumaan yleisönä. Rauhallisesti Friidu tarkkaili ympäristöään. Mitä sitä nyt pienistä hötkyileen. Keskiviikkona oli ensimmäisten rokotusten vuoro. Rokottamista ei Friidu edes huomannut, mutta mikrosirun pistämistä piti hieman valittaa. Tilanne oli  kuitenkin ohi hetkessä, ja asia oli samantien jo unohdettu. Sitten Friidu keskittyikin kerjäämään huomiota ja rapsutuksia eläinlääkäriltä ja avustajalta. Sen verran kivaa siellä oli, että piti ihan houkutella Friidu ulos huoneesta. Kun ihmiset on niin kivoja. Käytiin samalla oikein kunnon vaa´alla. Painoa on 12 viikon iässä 10,5 kg. Korkeutta en ole mitannut, mutta sitäkin löytyy.  Eläinlääkäri arvioi Friidun lopulliseksi kooksi kolmisenkymmentä kiloa! Alli painoi vastaavassa iässä lähes kaksi kiloa vähemmän. Friidu ei ole kuitenkaan lihava, tästäkin asiasta kysyin eläinlääkärin mielipidettä. Kookas muuten vaan. Tietysti tulee mieleen aina sekin, ettei vaan ruoki pentua liikaa. Friidusta taitaa tulla poni, pieni punainen poni.

Keskiviikkoiltana käytiin tokotreeneissä, jälleen lähinnä tarkkailemassa. Mottona meillä onkin " we are just looking". Koirat ohjaajineen jäivät vähemmälle huomiolle, koska toinen puoli kenttää oli jalkapalloilijoiden käytössä. Niitä piti tietysti ihmetellä, ensin hieman haukkua ja sitten muuten vain tarkkailla juoksevia poikia ja isoa palloa. Otettiinpa kentän reunalla hieman kontaktia ja leikkiä. Laulu, leikki, liikunta - siinä Friidun lukujärjestys.

Kotona olemme laajentaneet reviiriä metsään asti. Ei metsä kaukana ole, mutta tähän asti Friidulle on aika lailla riittänyt pihassa peuhaaminen. Metsä onkin sitten ihana paikka temmeltää. Pehmeää sammalta, kannonkoloja ja muuta tutkittavaa. Tänään melkein törmättiin peuraan. Friidu matalasta perspektiivistään ei huomannut eläintä. Kytkin pennun ja kun päästiin peuran tuoreille jäljille, niin ne ne vasta ihanalta ja mielenkiintoiselta tuoksuivat.